Dungarpur (Dūngarpur)
Dungarpur on Intian Rajasthanin osavaltiossa sijaitseva noin 48 000 asukkaan kaupunki, joka toimii samannimisen piirikunnan hallinnollisena keskuksena. Kaupunki on saanut nimensä bhilien 1300-luvulla eläneeltä johtajalta nimeltä Dungaria. Se on myös toiminut Dungarpurin ruhtinaskunnan pääkaupunkina.
Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 65 prosenttia Dungarpurin väestöstä on hindulaisia. Toiseksi suurin uskonnollinen ryhmä ovat muslimit 24 prosentilla, joiden jälkeen jainalaisia on yhdeksän prosenttia. Lukutaitoisten osuus oli noin 89 %.
Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 65 prosenttia Dungarpurin väestöstä on hindulaisia. Toiseksi suurin uskonnollinen ryhmä ovat muslimit 24 prosentilla, joiden jälkeen jainalaisia on yhdeksän prosenttia. Lukutaitoisten osuus oli noin 89 %.
Kartta - Dungarpur (Dūngarpur)
Kartta
Maa (alue) - Intia
Intian lippu |
Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
INR | Intian rupia (Indian rupee) | ₹ | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
AS | Assami (Assamese language) |
BN | Bengalin kieli (Bengali language) |
BH | Bihar-kielet (Bihari languages) |
EN | Englannin kieli (English language) |
GU | Gudžarati (Gujarati language) |
HI | Hindi (Hindi) |
KN | Kannada (Kannada language) |
ML | Malajalam (Malayalam language) |
MR | Marathin kieli (Marathi language) |
OR | Orija (Oriya language) |
PA | Pandžabi (Panjabi language) |
TA | Tamili (Tamil language) |
TE | Telugu (Telugu language) |
UR | Urdu (Urdu) |